Viime yö meni vähän harakoille, neiti Päiväkotilainen päätti herätä jo puolilta öin velliä vaatimaan ja sitten klo 6.20 päivän uusia haasteita vastaanottamaan. Lieneekö kyse ollut unenpuutteen pehmittämästä päästä vai muuten vain herkillä olevasta mielenalasta, mutta äippä vastasi kumpaankin tarpeeseen sen kummempia mukisematta ja roppakaupalla läheisyyttä ja huomiota antaen. Siinä me tytöt sitten istua törötimme puoli seitsemän aikaan aamiaispöydässä isi-papan kuorsatessa pidennettyjä kauneusuniaan makkarin puolella. Venyttelimme ja vetkuttelimme aamupalan syömisen kanssa, leikimme Ossi-nallen kanssa, luimme kirjoja ja vähän päivän lehteäkin ja nautimme yhdessäolosta.
 |
| Viikonlopun leikkisessioita |
Hassua, miten tämä aamu saattoi tuntua erilaiselta muihin verrattuna, vaikka minun ja tyttäreni arki on jo useamman kuukauden ollut samanlaista: nähdään aamiaisella ja erotaan päivänsydämeksi, palataan töiden jälkeen hali- ja painisessioiden sekä leikkien pariin. Tuon tämän päivän päiväkotisession pituushan on kokonaista 1-1,5 h, ja vielä isukin kanssa, joten kovin radikaalista muutoksesta Adepaden arjessa ei vielä ole kyse. Silti ilmassa on lievää haikeutta, jännitystä, odotustakin.
 |
| Perjantai-illansuun After Play kavereiden Isabelin ja Elviran kanssa. Aikuisillakin oli kivaa;) |
En ole sinänsä kovin huolissani oman pikku kullannuppuni pärjäämisestä Suuressa Maailmassa, sillä SosiaalisuusÖöpelimme on eri yhteyksissä ja kontakteissa niin tuttujen kuin uusienkin tuttavuuksien kanssa osoittanut suhtautuvansa oman itsensä ulkopuoliseen maailmaan innokkaasti, uteliaasti ja mielenkiinnolla uusia kokemuksia keräten. Mikä tässä lähinnä mietityttää on se, ettemme enää yhtä helposti saa mahdollisuutta pysyä kärryillä lapsemme arjen tapahtumista, pienistä ihmeistä ja edistysaskelista. Kun Miss Notinterestedinwalking eilen ensimmäistä kertaa seisoskeli pitkiä aikoja ilman tukea ja sitten aplodeerasi ihastuneesti omille taidoilleen (ks. kuvatodiste alta), äidin mielessä kävi ajatus "hitto jos se ottaa ensimmäiset kunnon askeleensa päiväkodissa..." ;)
 |
| "Minä seison taputapu" |
Tällaistako tämä sitten on, päivähoitohommien aloittaminen? Luopumisen kirpeyttä, toisaalta suurta ylpeyttä, lievää haikeutta, uteliaisuutta, "olisinpa kärpäsenä katossa"-fiilistä? Kertokaapas, kokeneemmat tai samassa tilanteessa olevat! Postauksen päätteeksi vielä Neiti Minäitten omakätinen todiste siitä että "ihan varmaan pärjään päiväkodissa, luenhan mä jo Dagens Nyheteriäkin". Niitä käsiä sitten pestiinkin painomusteesta puhtaaksi oikein antaumuksella...
 |
| "Isi, mä luen tätä ihan itte" |
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar