Ponnaripimun iltapuhteet

Tänä viikonloppuna meillä on testailtu uudenlaisia nukutustekniikoita. Yhdistelmä grillijuhlat ystävien luona + Adelen nukutus ei nimittäin osoittautunut kovin onnistuneeksi perjantaina; Gynnen klaanin perijätär jatkoi juhlimista vielä klo 23 jälkeen neljän pikku ystävänsä hyydyttyä omiin sänkyihinsä/vaunuihinsa, kunnes vanhemmilta petti vihdoin bilekunto (tai hermot) ja lähdimme kotiin nukkumaan. Tuo myöhäisillan valvominen olisi voinut olla KATASTROFI, ellei Adepade olisi viihtynyt seurasssamme hyväntuulisena ja nukkunut loppuyön hyvin.

Lauantaina, siis eilen, yritimme välttää Adelen unettomuusepisodin järjestämällä aiemmin sovitun gettogetheringin meillä, sen sijaan että olisimme lähteneet Wallin-Wahlströmin perheen luokse Champions League-finaalia katsomaan. Vaikeusaste oli tuossakin suunnitelmassa korkea; 7 jalkapallosta kiinnostunutta aikuista + 3 lasta (7 kk, 17 kk ja 2,5 v) + 3 huonetta = paljon meteliä ja unentarvetta 76 neliössä;) Ja kas kummaa, klo 21 aikoihin lapsista vanhin kuorsasi meidän parivuoteessamme, nuorin omissa vaunuissaan ja Adele punkan puolella.

Tänään testasin (ensimmäisen epäonnistuneen nukutusyrityksen jälkeen) Callen edellisiltana soveltamaa seuranpitotekniikkaa. Kannoin pikku mellakoitsijan takaisin pinnasänkyynsä, istuuduin aikanaan imetysnojatuoliksi hankittuun tuoliin notkumaan ja jäin odottelemaan Nukku-Matin entreetä. Mielenkiinnokseni sain ihan lähietäisyydeltä todeta, millaisia Adelen ilta-aktiviteetit ovatkaan :)

Ponnaripimu (ks. alla) hyytyi nimittäin n. 25 min sänkyjumpan jälkeen. Jumppaan kuului mm. vuorotahtiin oikean ja vasemman jalan sojotusta kattoa kohti, istumaan nousuja ja kyljelleen/selälleen heittäytymisiä, pinnojen rytmikästä potkiskelua ja tutin nakkelua ympäri punkkaa. Haastava jumppaohjelma, jota säestettiin "aa-dii-daaa-dii-piiiaaaa-piiaa-paaaaa-bliiii"-kommentein.Samalla tuli todettua, että mitä pikemmin pääsemme takaisin ruotuun nukutushommien kanssa, sitä parempi. Huomisiltaa odotellen...

God natt!

It's a rollercoaster ride...

Vuoristorataelämämme teemat tiivistyvät jollain lailla hyvinkin konkreettisesti juuri tähän viikonloppuun. Sahaavaa liikettä on riittänyt, tässä kooste viime päivien tapahtumista.

Ylös: Perjantai ja vapaapäivä, jolloin saan vihdoin kammettua itseni kampaajalle ensimmäistä kertaa sitten joulukuun (!). Terapeuttinen hiustenhoitosessio maailman parhaan kampaajan käsissä ja sen päälle lounas ystävän kanssa. Plussan puolella ollaan.

Karvakuontalo kuosissa.

Alas: Kotiin tultua olen kädet kyynärpäitä myöten nyrkkipyykissä, kun jälkikasvu onnistuu kaatamaan yhden kylpyhuoneen vetolaatikostoista päälleen. Suuri säikähdys ja vähintään yhtä suuri meteli, rikkoutunut yskänlääkepullo, lasinsiruja ja lattia täynnä kosmetiikkaa. Lapsi syliin ja turvaan, yskänlääkelammikko lasinsiruineen leviää kylpyhuoneen lattialla ja matolla, lohtua, lohtua, lohtua. Eihän käynyt pahasti? Onneksi ei. Lisämiinusta tulee siitä stressistä jota turhaan podin kaikesta muusta siivoamisesta juuri ennen anopin tuloa vierailulle. 

Crash boom bang

Ylös: Ihanan eläimellinen lauantaipäivä Farmor Ullan ja oman perheen kanssa. Käymme Kungsbyn kotieläinpuistossa ihmettelemässä possuja, villisikoja, visenttejä, peuroja, kauriita, lampaita, kanoja ja minisikoja. Parasta pienen ihmisen mielestä on tietysti kani. Tai sitten se keksi, jota sai nakertaa traktorisafarilla. Tai ehkä sittenkin Ulla-mummo. Eläimellisen päivänsydämen kruunaa lehmien kevätkirmailu Gäddeholmin maatilan mailla, jota nuori eläinfanimme tosin seuraa suljettujen silmäluomien takaa.

Kosläpp. Miksikä tätä oikein kutsutaan suomeksi?

Yläilmoissa pysyn koko lauantain, jonka päätteeksi pääsemme vihdoin juhlistamaan 12-vuotiasta suhdettamme. Viiden ruokalajin illallinen Folkets-ravintolassa kompensoi mainiosti Adelen sairaalakeikan vuoksi peruntuneet treffimme viiden viikon takaa. Mummo on kotona lapsenvahtina, joten viihdymme Västeråsin "vimmelissä" puolille öin saakka.

Kuhaa valkoisen parsan ja risoton kera. 

Alas: Ilmeisesti näihin äärimmäisen harvoin tapahtuviin illanviettoihin pitäisi pikkulapsen vanhempien varautua niin, että ymmärtäisimme viettää illan lisäksi yönkin poissa kotoa. Kampean itseni punkkaan vähän ennen yhtä ja kas kummaa, eikös lastenhuoneesta kuulukin pärähdys kello 01.30? Illan viimeisen cava-lasillisen kupliessa vielä suonissani istuudun lapsi sylissä ja vellipullo kädessä nojatuoliin ja aloitan sinänsä ihan onnistuneen nukutussession - ongelmana on vain se, etten itse enää onnistu pääsemään levolliseen uneen vaan kuuntelen haamuitkuääniä loppuyön. 

Ylös: Sunnuntai alkaa aurinkoisena, tytär on mainiolla tuulella ja aamupalapöydässä croissantteja. Lähdemme lähipuistoon leikkimään ja keinumme niin paljon kuin sielu sietää. Iltapäivällä tapahtuu vihdoin se, mitä olemme odottaneet jo kuukausikaupalla tapahtuvaksi. Adele KÄVELEE ihan itse! Aina vain pidempiä pätkiä, useampia askeleita ja toistuvasti. Eikä siinä vielä mitään, kaveri heittelee selviä sanoja; sekä "äiti" että "pappa" suustaan kuin vettä vaan. Viikonlopun repertoaariin kuuluivat myös Ulla-mummolta opittu ihahaa-hirnuminen, sekä "vov vov"-koiraäänet. Äiti ja isä ihastelevat ja rakastavat niin että sydän meinaa pakahtua.

Voi sitä omaa nojatuolia näinkin testata

Alas: Se helvetin syöpä. Se, jolla on kyky tunkea julmat lonkeronsa jokaikisestä aukosta sisään, vaikka sitä luulee tilkinneensä ja vuoranneensa jokaisen sielunsa saumakohdan, edes hetkeksi aikaa. I'm just so sick and tired of it. Ja niin voimaton kaiken tämän edessä. Mielessä pyörii turhanpäiväisiä metaforia, mutta tähän kohtaan todettakoon vain, että syöpäsairauden kasvot ovat tänä sunnuntai-iltana väsyneet, voipuneet, masentuneet ja uupuneet. Jos oma olotila on silloin tällöin kuin nurkkaan ajetulla saaliseläimellä joka etsii pakonomaisesti tietä ulos tästä helvetistä, niin mitä se sitten onkaan itse potilaalla? Sivistymättömäksi loppukaneetiksi jääköön tämä: Fuck Cancer.